Kun en lähtenyt panemaan pettäjämiehen kanssa.
Näin mulle sanottiin.
Sanottiin, kun ihmettelin kaikkien pettäjien paratiisissa ruotsilaivalla kaveria, joka olisi halunnut tutustua muhun. Eli panna, suomenkieleksi käännettynä.
Viime lauantaina, kun päädyin siskoni kanssa kaksin, ensi kerran sitten kahteen vuoteen, paikalliseen yökerhoon, eräs miespuolinen henkilö kysyi siskoltani, että onkos tuo sinkku. Viitaten minuun.
Tämän jälkeen hän teki aloitteen jutustellen ja ilmaisi itseään myös koskettelemalla mun reittäni. Hyvin hienovaraisesti tosin, mutta tällaiselle monessa sopassa keitetylle naiselle varsin selkeän ymmärrettävästi.
Istuimme samassa pöydässä jokusen tovin, koska kyseinen mies myös sattui olemaan siskolleni ennestään tuttu. Kiinnostiko minua tuo mies, ei oikeastaan, mutta se ei olekaan se pointti.
Poistuin pöydästä hetkeksi, koska pissahätä.
Ja kun palasin takaisin pöytään, unisex-wc:stä, joka jo sinänsä oli kokemus, kertoi siskoni, että minua liehitellyt mies oli tokaissut, että jossain täällä iltaa viettänee myös hänen tyttöystävänsä.
???
Keltanokaksi mua ei tällaisissa tilanteissa voi sanoa, joten varsinaisesta yllätysmomentista ei ollut kyse. Ja se, etten edes pahasti yllättynyt, on oikeastaan se iso hämmennys ja jopa sääli
Miksi ihmiset pariutuvat, jos haluavat jotain muuta seuraa kuin kumppaninsa? Miksi ihmiset pysyvät yhdessä, jos seksiä ja seuraa on haettava muualta? Ja kuka lähtee mukaan tällaiseen? Miksi joku lähtisi parisuhteessa olevan ihmisen mukaan baarista tai ruotsinlaivalla?
Ollaanko me jotenkin niin kiinni siinä ajatuksessa, että meidän pitää olla parisuhteessa aina ja iänkaikkisesti? Vaikka se olisikin sellainen niin sanottu paska suhde. Sanooko sun vanhemmat, että älkää erotko? Lapset ja kaikkea. Annatko ympäristön luoda paineen, että jos eroat olet kakkosluokan kansalainen? Etkö ollut tarpeeksi sitkeä, luovutitko liian aikaisin?
Hirvittävän monta kysymystä. Tiedän. Mutta tämä pieni ihminen on hämmentynyt.
Mua on kyseenalaistettu, koska olen eronnut avioliitosta kahdesti. Molempiin sitouduin, koska halusin. Molempiin menin syistä, jotka juuri sillä hetkellä silloisessa elämäntilanteessani tuntuivat oikeilta, olivat oikeita. Mutta minä muutuin, ja hän muuttui. Niinkuin jokaikinen ihminen täällä.
Joka päivä me elämme ja koemme ja muutumme.
Mä erosin, koska en halunnut pettää. Mä erosin, koska halusin jotain muuta kuin mitä se nimenomainen suhde pystyi antamaan mulle.
Ja tietenkin mun ratkaisujani kyseenalaistettiin. Vanhemmat nousivat barrikadeille ja palkkasivat lakimiehiä. Suttuivat ja syyttivät pettämisestä, petturuudesta. Multa kysyttiin luovutanko liian aikaisin, multa kysyttiin, kuvittelenko vain, että ruoho olisi vehreämpää aidan toisella puolella. Multa kysyttiin haluanko jotain mitä ei ole olemassa.
Jos haluankin jotain mitä ei ole olemassa, entä sitten. Jos haluamaani ei ole olemassa, pitäisikö mun valita olla jossain mitä en halua?
Ilmeisesti moni valitsee niin.
Ruotsinlaivalla, jossa olimme juhlimassa rakkaan ystävän 40vee syntymäpäivää, kohtasin kaksi miestä, jotka olivat tahoillaan varattuja, mutta osoittivat siitä huolimatta kiinnostustaan muhun.
Ensimmäinen kertoi siskolleni, että haluaisi tutustua muhun. Koska olen hänen mielestään kaunis, hauska ja kiinnostava. Kuullosti mukavalta ja annoin miehelle tsäänssin. Kävi kuitenkin ilmi, että hänellä on avovaimo ja kaksi lasta. Ja samalla kävi selväksi, että minä olen naivi, koska en ymmärrä, että ihmiset nyt vaan tekevät tällaisia asioita.
Kysyin aikooko hän erota? Koska vastaus kiinnosti tällaista uteliasta ihmistä. Ja vastauksen sain, hetkeäkään miettimättä ja varsin yksiselitteisen. En. En aio, koska lapset. Ja koska on tehty lupauksia.
Sanonpahan vaan, että siinä on kahdelle lapselle mielettömän hieno isäroolimalli.
Toista miehistä lähestyin itse. Siellä ruotsinlaivalla. Koska parta.
Jutustelun lomassa hän melko pian kertoi, että kotona on vaimoke. Nostin hattua herralle ja sanoin, koska hän oli aivan yksin laivalla lähinnä vain ylittämässä merta, että on tervetullut seuraamme. Tanssimaan ja ottamaan oluen pari. Hän kiitti kutsusta, mutta totesi menevänsä nukkumaan.
Samalla hetkellä kun kerroin ystävilleni, että sääli, siinä olisi ollut salskea mies, mutta varsin kunnioitettava, koska vetäytyi varattuna, sain puhelimeeni messenger-viestin, jossa luki hytin numero ja teksti: jos tarviit exitin...
Sinänsä jännä, että tällä kaverilla ei edes ollut puhelinnumeroani, ainoastaan etunimi ja paikkakunta. Tämä yksilö oikeasti näki vaivaa, jotta voisi kertoa haluavansa panna mua todeten, että voidaan toki ihan vaan nukkuakin. Teki tämän kaiken, vaikka oli suhteessa.
Laskin hattuni maahan ja totesin, että se siitä kunnioitettavuudesta.
Onko siis parempi käyttäytyä näin? Parempi kuin lähteä parisuhteesta, joka ei anna sulle asioita, joiden takia et tekisi edellämainittuja asioita. Mitä hittoa!
Mä tiedän, että on parisuhteita, joiden takia sä et koskaan tekisi mitään tuollaista. On ihmisiä, joille sä et tekisi niin. Sulle ei tulisi mieleenkään.
Koska läheisyys, läsnäolo, seksi, huumori, äly, kumppanuus, kaikki on jotakin sellaista mitä arvostat niin paljon, mitä haluat niin paljon, että menet ruotsinlaivallakin nukkumaan yksin ja laitat kumppanillesi viestin viideltä yöllä. "Rakastan sua, huomenna on darra."
Voi toki olla, että nämä tapaamani miespuoliset henkilöt olivatkin vain pelkkiä kusipäitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti