duunijuttuja

Vapaapäivä.

Jonka vietin töissä. Taas.

Kukaan tuskin epäilee mun sitoutumisen tasoa tohon duuniin. 

Ja ei. Se ei ole mulle henki ja elämä. Toiset asiat täyttää noi paikat juuri niinkuin pitääkin. 

Mutta on se vaan hiton tärkeä.

Mä mietin äskettäin, että se piste, jossa työssäni olen nyt, on juuri se, mihin sanoin haluavani kolme vuotta sitten. 

Viiden vuoden pitkäaikaissuunnitelma tuli toteutettua etuajassa. Jei!

Mitä mä sitten teen.

Mä olen keittiömyyjä.

Gigantissa. Epoqilla. 

Mussa elää pieni sisustaja. Mussa elää suuri osaaja. Mä olen asiakaspalvelija. Mä olen myyjä. Mä olen opettaja ja ohjaaja. Tekinen tuki, remonttireiska ja logistinen ihme. Mä olen sylkykuppi ja selkään taputtaja. Ja sit mä oon positiivinen ja iloinen ja tuun kaikkien kanssa toimeen ja kunnianhimoinenkin...

(Anteeksi lyhyt työhakemusvitsi. Oli pakko.)

Miksi mä en tykkäisi työstäni, kun saan olla kaikkea tuota ja enemmän. 

Oman pikku sokerinsa toi toki asiaan se, että mä olen nyt se, joka on hommasta vastuussa. 

Ja mulle vastuu on motivaattori. Se on osoitus siitä, että mä osaan ja mun osaamiseni huomioidaan ja siihen luotetaan. Parasta.

Tänään puhuin kollegoiden kanssa tavoitteista uralla, ja siitä

MITÄ TEEN ISONA ???

Kuka tietää? 

Mutta nyt, teen täysillä sen mitä tavoittelin. 

Ja asetan itselleni rimaa korkeammalle. 

intuitio it is

Intuitio.

Mitä se on?

Mä olen oppinut luottamaan siihen. Vuosien saatossa.

En mä tiedä onko joku ihminen intuitiivisempi kuin toinen. Ehkä.
Mun on toiminut tehokkaasti.
Niin hyvässä kuin pahassa.

Kokemuksien kautta kai intuitiokin kehittyy.
Sitä oppii. Ihan tiedostamattaankin ja tahtomattaan.

Mä olin kerran yhdessä haastattelussa, en varsinaisesti työ, mutta vähän jotain sinne päin.
Sen jälkeen oli sellainen olo, intuitio, että se meni hyvin ja tästä todennäköisesti tulee jotain... vaikka mä en ollutkaan yhtään varma halusinko mä siitä jotain tulevan.

No tuli siitä. Ja mä päädyin televisioon.

Se oli sellanen aika voimakas intuitio.
Sisko ja äitee sano, että tuskin just sä sinne pääset (mitä ihania kannustuksen sanoja), kun on satoja muitakin hakijoita, mutta mulla oli se intuitio.

Ja se oli oikeessa.

Ikävissä tilanteissa intuitiosta on kuitenkin eniten hyötyä.
Se on vähän niinkuin vaisto joka varottaa. Tai jotain.

Eräässä jokusen kuukauden kestäneessä parisuhteessa se tuli.
Kaikki oli menny siihen asti nousujohteisesti, elikkäs mä tykkäsin ja se tykkäs, ja parisuhde kukoisti.
Kunnes ei enää tuntunut siltä.
Emmä osaa selittää mistä se intuitio tuli, mikä sen aiheutti. Nyanssit puheessa, ehkä jotenkin muuttuneet toimintatavat. Emmä tiedä. Ei missään nimessä mitään suurta, isoa tahi merkittävää. Vaan sellasia pieniä juttuja,joita ei ehkä tiedostaen edes tajua.

No lopputulos oli se, että kaveri kiikutti sunnuntai aamupäivänä toisen naisen Mäkkiin syömään... kun oli ensin perunut meidän viikonlopputapaamisen lähteäkseen käymään porukoilla toisessa kaupungissa.
Tajusitte varmaan, että mä satuin olemaan siellä Mäkissä just silloin ja näin kun ne nousi autosta pussailemaan ja sitten syömään roskaruokaa.
Tyhmähän se jätkä tietysti oli. Eikä osannut valehdella edes kunnolla. Ha.

Ja se mun intuitio, se oli oikeessa.

Ja on ollut muulloinkin, niinkuin silloin kun se yks jätkä (eri tyyppi) valehteli olleensa viikonlopun kipeenä himassa, yksin, kuumeessa, kärsivänä, ikävöivänä.
Sanoin, että parane pian, mutta intuitio jyskytti päässä, että noinkohan on.
No ei ollu.
Mitä ja miten se selvis mulle, ei sillä sinänsä oo väliä.
Muistinpahan taas, että luota hyvä nainen siihen intuitioon!

Tyyppi pyyteli anteeks, ja suolsi ilmaan rakkauden tunnustuksia.
Mä sanoin sille, että se meni jo. Kunnioitus ja rakkaus, samassa paketissa.

Jos mulle haluaa valehdella, kannattaa se tehdä helvetin hyvin.

aamupäivän naurut

Aloitin tämänkin päivän kupilla kahvia.

Ja sitten join toisen ja kolmannen kohdalla menin ulos kastelemaan persiini märälle nurtsille. 

Ilma oli hiton kostea, mutta lämmin.

Istuin siinä ja otin kuvan instaan. 

Niitä hetkiä, jolloin tykkää olla itsensä kanssa. 

Niitä hetkiä joista nauttii.

Päätin tehdä jotain, jota en ole ennen tehnyt. 

Poistuin mukavuusalueelta kohti jännää ja rikoin rajojani. 

Ja siitäkin tuli hyvä mieli.

Se johti tilanteeseen, jossa huomasin nauravani ääneen. 

Sillain leppoisasti järjettömän hyvällä tavalla. 

Aloin vaan miettimään sitä, että miten ihan oikeesti on vapauttavaa nauraa. Niinku oikeesti.

Ja aloin googlaamaan, nauramisen fysiologisia vaikutuksia. Koska mä teen niin silloin kun on vaan pakko saada tietää.

No kävi ilmi, että niitä on. Niitä fysiologisia vaikutuksia.
Eli nauramiseen siis liittyy monia eri elimiä, jotkut niistä rutistuu ja jotkut laajenee ja jotkut tekee jotain muuta. Googlatkaa toki. 

Hengitys tehostuu ja hapen saanti kanssa. Veronkierto virkistyy ja ruoansulatuskin edistyy. 

Ei kai siis ihme, että nauramisesta tulee niin piru hyvä olo.

Ja ne endorfiinit! Ne kun iskee...

Toki tietenkin, ja valitettavasti, on niin, että kun sitä hyvää oloa ja naurua tarvittais kaikkein eniten, niin silloin ei naurata.

Kannattaa vissiin rikkoa omia rajojaan toistekin. 

Sillä voi olla yllättäviä seurauksia. Positiivisiakin.

punainen tupa ja perunamaa

No nyt.
Paistaa aurinko. Eikä vituta yhtään.

Nostin tänään omasta pienestä pihapläntistäni uusia perunoita.
Itse ne sinne keväällä asettelin. Perunat jotka oli itäneet jääkaapissa vähän turhan pitkään. Googletin vähän jotain perunan kylvöstä, mutta oon aika pitkälti ihminen, joka vaan tekee.




Ja mä tein.
Ja parissa viikossa siitä mullan alta alkoi puskemaan perunan vartta.



Mikä onnistumisen tunne!!!











Pienistä asioista sitä ihminen innostuu..
Ja niin pitäiskin innostua.

Onhan sitä vähän useammin onnellinen, kun pienikin, ehkä jopa melko vähäpätöinenkin asia saa sut hyvälle tuulelle.

On se sitten linnunlaulu, tai hyvin nukuttu yö, tosi hyvä leffa tai uusi kirja, jonka jaksoi lukea ihan loppuun asti. On se kauniin näköinen pilvi tai vaikka helvetin hyvä aamukakka.
Näistä jutuista kun löytää ilonsa, on elämä aika täyttä.
Ja sitä myötä melko hiton paljon onnellisempaa,

Itsellä oli tänään mahtava päivä.
Nukuin hyvin ja heräsin just sopivan myöhään. Aurinko paistoi ja mulla on loma.
Töistäkään ei soitettu.
Kävin torikahvilla mahtiseurassa ja nostin ne perunat.
Vein muksut rannalle uimaan ja nautin ite lämmöstä keltaisissa bikineissä.
Vatsakin oli mukavan litteä ja oli ihan sellainen bikinikunto olo!!
Ajattelin vielä lähteä salilla käymään. Silläkin riskillä, että siihen loppui ilo ja onni.
Illalla vielä hyvä leffa.

Ei se muuta vaadi.
Olla onnellinen.


Ai niin niistä perunoista..

Ne varret kasvoi kohisten. Ja tänään uskaltauduin katsomaan ihan ensimmäistä kertaa mitä tämä multasormi oli saanut aikaan. Usko itseeni oli järkyttävän kova.


Tänään me syötiin lohen kanssa uusia perunoita. Voilla.

Omasta maasta.
Itse kylvettyjä!

Olen niin onnellinen!