Mustat sukat

"Mä en halua, että edes mun veljeni tulee tänne kun mä en oo kotona", sanoi poikaystävä.

"Tänne ei tuu yksikään miespuolinen henkilö niin, etten oo paikalla", jatkoi poikaystävä.

Samainen poikaystävä heitti mua täydellä puolentoista litran cocacola-pullolla ja kirjoitti huora valokuviimme, ja lutka, kun sanoin, että mun tarvitsee nyt lähteä. Muutan pois. Ja kun hain kamojani muutamia päiviä myöhemmin, samainen sillä hetkellä ex-poikaystävä istui nyyhkien sohvan kulmalla ja piteli käsissään mattoveistä. Kysyi, miltä musta tuntuisi, jos hän vain tappaisi itsensä.

Olin sillä hetkellä täysin tunteeton.

Mustasukkaisuus. Tunne, jota nykyihminen pitää yleisesti negatiivisena. Silti ja siitä huolimatta, oikeastaan jokainen ihminen kokee mustasukkaisuuden aiheuttaman ahdistuksen jossakin kohtaa elämäänsä. Kun se on edellä mainitun epätervettä, jopa uhkaavaa, kannattaa suhteesta luikkia pois mahdollisimman pian. Niin minä tein, mutta en mahdollisimman pian.

Liiallinen mustsukkaisuus on uhka. Ja johtaa valitettavasti joskus myös väkivaltaan. Joskus jopa tekoihin, joita luemme surullisen kauhistellen iltalehtien sivuilta. Onneksi itse lähdin tarpeeksi ajoissa. 

Mustasukkainen suhde. Mihin se minun kohdallani johti? Eroon. Tietenkin. Ennen sitä, valkoisten valheiden verkkoon, jossa en viihtynyt. Yhtään. Tilanteet, joissa toinen kyseenalaisti kaikki tekemiseni, oletti aina pahinta ja kielsi kaiken mahdollisen, ajoi kertomaan, etten ollut kahvilla tyttöjen kanssa vaan opiskelupäiväni venyi ja olin koululla tekemässä tehtäviä. Näin pääsin helpommalla. Niin ja tietenkin siihen, että menetin osan menneisyyttäni mustalla tussilla kirjoitettujen herjaavien sanojen alle.

Opin paljon mustasukkaisuudesta. Hyvä niin. 

Olen törmännyt myös ihmisiin, jotka sanovat, etteivät osaa olla mustasukkaisia. Pitääkö mennä ääripäästä toiseen, jotta asia olisi hyvä?

No ei hitossa! 

Mustasukkaisuutta ei tarvitse hävetä. Se on yksi inhimillisimmistä tunteista joita tiedän. Mutta kuten kaikessa, tässäkin pätee vanhan kansan mainio totuus, kohtuus kaikessa. 

Parhaimmillaan se lujittaa parisuhdetta. Silloin tämäkin tunne vaatii sen ääneen sanomisen. Ei ole noloa myöntää kumppanilleen, että hei, nyt oon susta vähän mustis. Se on rakkaudenosoitus, merkki välittämisestä. Miksi muutenkaan evoluutio olisi tuottanut meille tällaisenkin tunteen.

Itse olen. Joskus. Mustasukkainen. Eritoten siinä vaiheessa kun luottamusta haetaan uudessa suhteessa. Ja silloin on erityisen tärkeää puhua näistäkin tunteista. Vaikka eipä se sen vähemmän tärkeää ole vuosia kestäneessä suhteessakaan, koska silloin jompi kumpi tuntee itsensä uhatuksi tilanteesta, jota ei ennen ole ollut. 

Jos kumppani ei osaa olla mustasukkainen, sekin voi tuntua pahalta. Koska onhan se omalla kieroutuneella tavallaan varsin voimakas merkki välittämisestä. Eli kun kumppani on susta mustasukkainen, ei hän halua menettää sua. On se sitten vuosien jälkeen, tai kolmansien treffien. Mä ainakin pidän siitä, että joku myöntää mulle olevansa mustasukkainen. Silleen kevyesti, terveellä tavalla.

Mutta muurini nousevat samantien jos tuo ihana mustasukkaisuus muuttuu omistamiseksi. 

En ole omaisuus. Ehkä menneisyyteni mustasukkaisen värinen kokemus tekee minut aiheelle herkäksi.

Mutta mitä jos mustasukkaisuuteen on syytä? Niinkin käy toisinaan. Paskamaista. Erittäin paskamaista. Siihen lienee syynä pettäminen, useimmiten. Tosin joku voi olla mustasukkainen myös kumppaninsa ystävistä tai vaikka perheestä. Tähänkin voi joskus olla aihetta. 

Mustasukkaisuus voi siis olla oikeutettuakin, mutta silloinkaan ei niitä pahimipia puolia omasta itsestä kannata päästää valloilleen. Koska sellainen sä et ole. Mustasukkaisuus on asia, joka tekee meistä joskus hirviöitä. Rumia ihmisiä, rumien ajatusten kanssa. 

Kun mustasukkaisuuteen on aihetta, lienee parasta poistua parisuhteesta. Jos et ole varma onko siihen aihetta, kysy. Kysy suoraan. Vaikka se tuntuisi nololta, mitä se ei ole, eikö olisikin parempi tietää, kuin hautoa hiljaa sisältä syövää tunnetta ja pelätä pahinta, Koko ajan. Suoraan kysymisen lisäksi mieti miksi tunnet tuota tunnetta. Onko mahdollista, että olet mustis, koska sua petettiin menneisyydessä? Onko mahdollista, että tunnet mustasukkaisuuden raskaita tunteita, koska olet niin epävarma itsestäsi? Onko mahdollista, että mustasukkaisuudellesi ei ole olemassa konkreettista syytä? Ja konkretialla tarkoitan, ettei kumppanisi ehkä sittenkään ole pettämässä sua.

Vähättelemättä yhtään sitä, että epävarmuus itsestäsi on yhtälailla konkretiaa.

Mä jätin sairaalloisesta mustasukkaisuudesta kärsivän kumppanin. Hänellä ei ollut konkreettista syytä olla mustasukkainen. Olin ihan kiltti tyttöystävä.

Tosin aikani kuunneltuani epäilyjä, kysymyksiä, vaatimuksia, saadessani rajoituksia ja kieltoja, koin, että lienee kai melko sama teenkö jotain vain en. Epäilläänhän mua siitä jo valmiiksi.

Pahimmillaan mustasukkaisuus on siis itseään toteuttava profetia.

Parhaimmillaan se lähentää sua ja kumppaniasi.

Kumman valitset?

Eli kerro sille rakkallesi, että joskus oon susta mustis. Se voi rakastaa sua jopa enemmän.