11 helmikuuta, 2019

Saanko laueta sun tisseille


Seksi.
Ihan pari asiaa alla.

Itse olen tullut sinuiksi oman seksuaalisuuteni kanssa hiljalleen. Ja oikeastaan se alkoi puhkeamaan kukkaan vasta kun täytin kolmekymmentä. Sitä ennenkin se oli kivaa ja nautinnollista ja sitä halusi hirrrrrveeeesti melkoisen pienestäkin kiihokkeesta.
Silti vasta neljänkympin korvilla uskalsin päästää pedon irti, anteeksi varsin ontuva analogia, ja oikeasti löytää itsestäni naisen, joka nauttii seksistä.

Kypsyminen tiettyyn itsevarmuuteen aiheutti, luojan kiitos, sen, että kun piehtaroin lakanoissa, en todellakaan mieti miltä näytän. Roikkuuko mahani, onko se röllykkä, jota katsoessaan mies oksentaa vähän suuhunsa ja ajattelee, että painetaan nyt loppuun, mutta seksiä ei ton kanssa enää ikinä.
En mieti sitä näyttävätkö tissini missä asennossa seksikkäimmiltä. Onko persiini tässä kulmassa paras, vai pitäisikö kaartaa alaselkää vielä vähän lisää. Heilautanko tukkaani överiseksuaalissensuellisenaistikkaasti ja voihkinko nautinnosta juuri oikealla tavalla. Ja varmasti tarpeeksi ääneen, mutta en kuitenkaan susimaisesti ulvoen tai vielä pahempi pikkukoiramaisesti haukahdellen. Liikaa häiritseviä NEGATIIVISIA ajatuksia.

Parikymppisenä oli melkein tärkeämpää näyttää seksikkäältä kuin oikeasti nauttia siitä. Seksistä siis.  Ei siis sillä, ettenkö vieläkin kokisi halukkuutta näyttää seksikkäältä. Totta hitossa. Mutta tavallaan ymmärrän, että mies voi haluta mua erittäin erittäin paljon kun päälläni on hitusen nuhjaantunut toppi ja flanellihousut. Tai saunan jälkeen kun poskeni hehkuvat punaisina, kasvoni ovat täysin meikittömät.

Seksuaalisuus ei siis sitten kuitenkaan ole pelkästään sitä miltä näyttää. Ja sanon pelkästään. Koska ihminen on visuaalinen olento ja kokee osan kiihottumisestaan tietenkin myös silmien kautta. Mä ainakaan en itse voi vastustaa sitä hiton partaa, josta aina jauhan, valkoisia boksereita ja hieman rosoisen pörröistä tukkaa. Tsädäm, läiskäise vielä takapuolelle kun kävelen ohi, niin alan olemaan valmis.

Seksuaalinen älykkyys on mun mielestä kuuma juttu. Se, että toinen uskaltaa olla omien halujensa kanssa juuri sellainen kuin on. Sanoa ne ääneen, puhua niistä mun kanssa. Näyttää ja opastaa. Valmis kokeilemaan uusia juttuja. Terve uteliaisuus sängyssä, plussaplus. Huumori sägyssä, plussaplussaplus. Se, että antaa himon ja halun ohjata, kuunnella samalla toisen kehonkieltä, nauttia toisen kiihottumisesta. Luottaa omaan seksuaalisuuteensa.
Mun mielestäni hyvin epäkiihottavaa taasen on epävarmuus itsestä. Voinko koskea itseeni? Voit! Voinko koskea suhun, tuonne tai tonne? Voit! Koske! Saanko laueta sun tisseille? Anna mennä!
Mä en pidä siitä, että joka asiaa pitää kysyä. Ota ja tee. Mä osan kyllä sanoa, että okei, nyt ei noin, mutta koskepa tähän ja vie mut taivaisiin.

Mä haluan puhua seksistä kumppanini kanssa. Kertoa omista haluistani ja toiveistani. Jopa fantasioistani. Katsoa pornoa kumppanini kanssa. En tiedä olisinko pystynyt siihen parikymppisenä. Nyt pystyn.
Mutta kun niistä puhutaan, niin ei lässytetä jooko. Mä en ole "beibi", joka kiihottuisi siitä, että kumppani kysyy, että saanko koskea sun ihanaan pimpsaan. Ja jos sanon himoni syövereistä, että haluan sua, niin älä totea vauvalässytyslässynlääkielellä, että niinkö, haluaisitko. Takuuvarma EI tulee mun suustani siinä kohtaa. Sä voit puhua mulle tuhmia, jos susta tuntuu siltä, sä voit öristä ja huutaa jopa narttua. Mutta unohda lässytys.

No juu, onhan mulla näitä irtosuhdekokemuksiakin. Entä sitten.
Sinkkuihminen, joka väittää, ettei olisi kokenut irtosuhdetta, kasuaalista seksiä, ilman parisuhdetta, valehtelee.
Tosi hyvällä säkällä niistäkin voi saada irti jotain aivan älyttömän kiihottavaa ja mahtavaakin. Mutta useimmiten se ompi pelkkää suorittamista, jyystöä. Toinen nukahtaa kesken kaiken, koska on niin kännissä. Tai lähtee oksentamaan. Toinen ei uskalla työntää penistään sisään, koska se on niin iso ja haluaa varoa, ettei suhun vaan satu. Ja ei, se ei ollut niin iso, todellakaan. Toinen luulee olevansa maailman paras rakastaja, mutta laukeaa reisille, ennenkuin itse akti on oikeastaan edes ehtinyt alkaa. Yksi naulaa sut sänkyyn ja jynkyttää niin, että tiedät, että sun pää särkee seuraavat kaksi viikoa. Ja kolmas luulee olevansa öljynporauslautalla... #sinkkuongelmia
Enkä todellakaan yritä nyt kiillottaa omaa seksisädekehääni, koska noissa tilanteissa olen oman määräni ala-arvoisen paskoja suorituksia tehnyt. Kukapa olis aina täydellinen sängyssä.... Ilmottautuu nyt heti.

Parasta seksi on parisuhteessa. Awww, jep, olen hitusen vanhakantainen. Mutta kyllä vaan. Luottamus kumppaniin avaa seksipuuhissa oven sellaiseen tivoliin, mistä ei haluaisi ikinä poistua. On se sitten rakastelua, nussimista tai pikapano, kumppani, jota rakastan saa mut syttymään. Kiihottumaan tavalla, jolloin voi toisinaan puhua jopa jumalan läsnäolosta.

Seksi voi siis olla hyvää, jopa loistavaa, ilman parisuhdettakin. Mutta rakkaus, joka saa tietyt kemikaalit kehossamme liikkeelle, tekee siitä jopa autuaalisen taivaallista.

Kysymys, jota osa teistä kuitenkin nyt miettii. Että sainkos minä sitä sitten nyt viikonloppuna.
No voin sanoa, että jos sainkin. Haluaisin sitä lisää.

Ei kommentteja: