Rikkinäiset palaset

Tässä sitä nyt on kirjoiteltu sinkkuudesta ja tapailusta, parisuhteista. Jatketaan samalla linjalla.
Koska en halua alkaa kirjoittamaan teille meikeistä tai sisustuksesta tai resepteistä, joita iloisena punaviini kourassa kokkaan kotona.

Vaikka niin mielelläni kokkaisinkin joskus jollekin, joka suutelee samalla mun niskaa ja kertoo kuinka hyvältä mä näytän flanellihousuissa ja villasukissa. Joka kaataa mun lasiini lisää punaviiniä ja katsoo mua niin silmät sädehtien, että kokkaus jää siihen kun siirrytään makuukammarin puolelle.

Vaan kuten olen maininnut. Ei se helppoa ole löytää sellaista.

Mua sanotaan joskus nirsoksi. Ehkä sitten niin. Mutta en mä halua rinnalleni ketä vaan. Mä haluan sen, joka vie jalat alta.
Ja siihen ei ihan riitä, että sanoo: "Moi, miten menee.."

Oman vaikeutensa tämän ikäisenä "pariutumiseen" tuo se, että me ollaan tän ikäsenä jo koettu, nähty ja eletty. Ja ollaan kaikki jo vähän rikkinäisiä.
Pointti onkin siinä, että löytää jonkun, jonka kanssa rikkinäiset palat osuvat yhteen.

Jos kaksi ihmistä on liian erilaisia, yhteentörmäyksien ja rikkinäisen menneisyyden palaset eivät vain oikein istu keskenään. Törmäyskurssi ei ehkä ole välitön, mutta takuuvarma kuitenkin.

Olen kuullut usein sanottavan, että kaksi samanlaista ihmistäkään ei sovi yhteen. Ja tässä kohden mä kysyn, että miksei ja miten niin?? Pitääkö parisuhteen puoliskojen olla erilaisia? Kertokaa ihan oikeasti mulle, miksi kaksi hyvin samanlaista ihmistä ei voisi muodostaa toimivaa, intohimoista ja rakkauden täyteistä kumppanuutta, parisuhdetta. Koska mä en tajuu..

Enivei. Meillä on menneisyytemme. Kaikilla. Jotkut yrittävät päästä sen yli ja toiset ehkä tahtoen tai tahtomattaan jäävät vellomaan siihen. Kummassakin tapauksessa on melko todennäköistä, että nuo menneisyyden rikkinäiset muistot tulevat ennen pitkää kummittelemaan.

Meille on käynyt mitä on. Me emme olisi tällaisia, juuri tässä, ilman historiaamme. Se on muovannut meitä. Joskus parempaan, joskus pahempaan.
Hyväksyminen. Mitä muutakaan sitä voi.
Jos siitä katkeroituu, peli on menetetty. Ei sitä pysty vastaanottamaan uutta rakkautta, jos katkeruus on päällimmäisin tunne. Sen lisäksi, ettei pysty vastaanottamaan, kovin moni sitä tuskin edes haluaisi antaa katkeroituneelle kumppaniehdokille.

Siksi, rikkinäisten osien vaan pitää osua kohdalleen. Sopia yhteen. Kuin palapeli, joka vain loksahtelee paikalleen.

Kun löydät sellaisen. Pidä siitä kiinni.
Koska silloin kun olette yhdessä, kaikki on hyvin.
Ja kun olette erillänne, niin kaikki hajoaa.