11 joulukuuta, 2018

Naiset


Ei me niin vaikeita olla.

Ihan oikeesti.

Miehet sanoo, ettei naisia voi ymmärtää. Oon joskus kuullut.
No kyllä meitä voi. Ainakin suurinta osaa.
Tosin meissäkin tietenkin löytyy niitä vaikeita tapauksia. Niinkuin miehissäkin.
Biologinen fakta on kuitenkin eittämättä se, että me ollaan erilaisia. Noin niinkuin fyysisesti. Toisella on pippeli ja meillä naisilla pimppi. Ja ne aivot, ne toimii eri tavoin. Fysiologinen fakta.

Usein puhutaan miesten putkiaivoista. Ja naisen monimutkaisesta kyvystä ajatella miljoonaa asiaa yhtäaikaa. Ja niin se kai on, ehkä.
Mähän en toki voi oikeasti sanoa miesten ajattelusta yhtään mitään, muuta kuin omien kokemusteni ja muiden kertoman pohjalta muodostuneesta arviosta.

Mutta naisista mä tiedän. Me ollaan se kauniimpi sukupuoli, niinkuin ne sanoo. Pehmeämpiä ja pyöreämpiä. Ainakin tissien kohdasta ja lantioseudulta. Ollaan yleensä lyhyempiä kuin miehet ja usein me toivotaan, että se kumppani ois meitä pidempi. Siksi kai naisten yleisin kysymys tinderissä on: Minkä pituinen sä olet. Itse en ole kysymystä esittänyt. Koska olen pieni, ja mua pienempi mies ois kääpiö.

Enivei. Naisilla ei ole putkiaivoja ja se johtaa siihen, että me pystymme ajattelemaan melko monta asiaa yhtä aikaa. Multitäskäämään, eli tekemään enemmän kuin syömään purkkaa ja kävelemään yhtaikaa.
Tosin tämä kyky johtaa miltei poikkeuksetta jokaista miestä hämmentävään ylianalysointiin. Ja siinä piirteessä on monien huonojen puolien myötä myös jotakin positiivista. Uskokaa pois.
Palaan tähän kohta... Sitä ennen puhutaan tunteista.

Naiset puhuvat keskenään tunteista. Ja naiset puhuvat miehille tunteista. Miehet eivät kuulemma tee niin, rankasti kun tässä yleistän. Sanat, joita miehet tässä tilanteessa yleensä käyttävät ovat kiva ja ihana. Ja ihana on jo maksimi. Naisten tunteista puhuminen lähentelee usein runoutta. Sekasotkuista, mutta verbaalisesti hyvin rikasta. Mutta naisten tunne-elämä ei ole sen erilaisempaa kuin miestenkään.

Kuulen miesten silloin tällöin päivittelevän esimerkiksi tilannetta, jossa hän on lähdössä poikaporukassa "ulkoilemaan".
Klassikko.

"Helvetti kun se sanoo, että mee vaan, ja sit se mököttää, ja kun tarjoutuu jäämään, niin se sanoo, että meet nyt vaan ja sit kun menee, niin se on vihanen."

Aivan näinhän se ei välttämättä oikeasti ole. Tulkinta on väärä. Ainakin silloin tällöin.

Useimmille naisille on ihan ok, että se mies menee kavereiden kanssa oluelle, koska silloin nainen saa omaa aikaa. Mitä se milloinkin on  vaihtelee. Miettikääpä sitä, että seuraavan kerran kun kaljottelet baarissa, nainen sai kauan kaipaamansa oman ajan... sytytti kynttilät, katsoi aistillista pornoa ja masturboi, niin, että laukeaa suuremmin kuin mitä sä oot hetkeen pystynyt antamaan.
Tai sitten tuo nainen vaan haluaisi katsella telkkaria, syödä roskaruokaa ja mennä ajoissa nukkumaan.

No miksi nainen sitten vaikuttaa mököttävältä? Sen saattaa aiheuttaa pieni, mutta suloinen mustasukkaisuus. Ja se taas kertoo siitä, että naisesi rakastaa sua. Kun mies sanoo, että voi jäädä, niin se aiheuttaa kahdenlaisia tunteita. Ensinnäkin sen, että nainen ei halua menettää omaa aikaansa, joten mene vaan johtunee siitä... sekä siitä, että jos mies jää, tulee naiselle syyllinen olo.
Nainen ei ole vihainen, että sä lähdit. Jos on, vaihda se toiseen.

Ajattelepa asiaa toisinpäin. Nainen on lähdössä tyttöporukalla baariin. Ottamaan viiniä ja pitämään hauskaa. Sulle on ihan ok, että hän lähtee. Mutta koska rakastat niin paljon, olet hieman mustasukkainen.
Kun nainen vaistoaa tämän sussa, se kysyy, että onko ok, että lähden. Voisin jäädäkin.
Mitä sä silloin vastaat? Ja miltä susta tuntuis jos nainen jäisikin? Ja oletko sä vihainen jos nainen lähtee? Jos olet, se nainen vaihtaa kyllä sut toiseen.

As simple as that. Ei me nyt niin erilaisia olla..

Minkälainen nainen sitten täällä kirjoittaa..

Sekava blondi. Joka inhoaa sitä, että joku sanoo tyhmäksi. Se on jostain syystä asia, jonka jälkeen oikeastaan näytän ovea.
Leppoisa lehmänhermo. Kypsä, mutta villi nainen. Saa mut silti taltutettua helpostikin. Jos vain ymmärtää mun huumoriani, eikä välitä siitä, että yhtenä päivänä sohvalla makaaminen on tosi jees, ja toisena pitää mennä sinne tänne.
Lapset, perhe ja ystävät on mulle maailman tärkeimpiä.
Kerran eräs ex kysyi multa, että kumpi on tärkeämpää mulle, ystävät vai hän. Epäreilu kysymys, johon mulla kuitenkin oli vastaus. Kysyjän mielestä hänen olisi pitänyt olla ykkösjuttu, aina, ja erään toisen exän kohdalla kun kerroin tästä kysytystä kysymyksestä, oli hänen vastauksensa täysin miettimättä ystävät.
Mun vastaukseni on se, että oikea ja rakas kumppani on mulle samalla viivalla kuin ystävät.

Mä olen nainen, joka osaa vaihtaa autonrenkaan, tsekata öljytilanteen ja täyttää pissapojan. Automerkeistä en tiedä hölkäsen pöläystä. Muuta kuin, että ajan Subarulla ja se ei ole kertaakaan jättänyt mua tien päälle. Exän kerran, mutta sitä ei lasketa.
Mä olen se nainen, jolle sinkkuystävät soittaa, että tuu korjaamaan vuotava vessanpönttö tai asentamaan telkkari.

Mutta mä oon aivan yhtäällä se nainen, joka käyttää korkokenkiä, stay up-sukkia, nahkahameita ja naisellisia mekkoja. Tykkää naisellisista jutuista ja siitä, että sanotaan kauniiksi. Silti, farkut ja maiharit istuu päälle myös yhtä ylväästi.

Mä meikkaan, mutten panosta tekoripsiin, en kynsiin tai huuliin. Kampaan usein tukan ponnarille ja olen niin huoleton kuin vain osaan olla. Rakastan elämää ja keskusteluja. Osaan pitää suusanallisesti puoleni, ja mut saa syttymään jos siihen pystyy vastaamaan.
Riitoja mä silti inhoan. Ja nalkuttamista.

Mä en tykkää jääkiekosta, enkä jalkapallosta. Mutta mulle on ihan sama tykkääkö mies.
Mä tykkään pitää itsestäni huolta ja esiintyä huoliteltuna. Vain harvat ja valitut pääsevät siihen onnelliseen tilaan, jossa näkevät aamuisin mun silmäpussit ja hiusten panopörrön.
Mä rakastan hitaita aamuja, sängyssä kiehnäämistä, hellyyttä, romantiikka ja intohimoa.
Sekä tykkään puhua niistä tunteista.

Ja se ylianalysointi. Se onnistuu multa yhtä luontevasti kuin muiltakin naisilta. Koitan sitä välttää, mut minkäs teen. Usein toi ylianalysointi aiheuttaa vääriä tulkintoja ja väärinkäsityksiä. Joskus miehet jopa jättävät täydellisen naisen, koska ymmärsivät jotakin väärin naisen käytöksessä. Johtui se sitten sen nimenomaisen naisen ylianalysoinnista tai sitten jonkun menneisyyden naisen aiheuttamista traumoista.

Mutta ennen kuin syydetään tuo ylianalyyttinen taipumus naisissa alimpaan helvettiin. Muistakaa miehet, kun nainen on teidän kanssanne. Kun nainen haluaa olla just sun kanssa, rakastaa just sua. On tuo nainen hyvin suurella todennäköisyydellä ylianalysoinut kaikki skenaariot, ne pahimmatkin, ja valitsee silti olla sun kanssa. Arvosta siis ylianalysoivaa naista. Ainakin joskus.

Miehet on Marsista ja Naiset Venuksesta. Sellainen kirjakin on.
Mutta me nyt ollaan täällä maapallolla toistaiseksi, niin koitetaan tulla toimeen ja rakastaa toisiamme, vaikkemme aina ymmärtäiskään.

Pus.




Ei kommentteja: