18 joulukuuta, 2018

Loukkaus


Kuinka helppoa onkaan loukata ihmistä, josta välittää. Saati ihmistä, jota rakastaa.
Helpompaa kun heinän teko. Siinä onnistuu niin helposti aivan yrittämättä ja aivan tahattomasti.

Eikö me ookkin kaikki tehty sitä joskus.

Mä olen.
En pysty muistamaan olenko koskaan tehnyt sitä tahallisesti. Halunnut sanoillani tai teoillani satuttaa toista tarkoituksellisesti. Varmaankin pystyisin siihen, mutta en halua.
Mutta tahattomasti. Kyllä. Ja kuten sanoin, se käy helposti.
Kun rakastat, se ei automaattisesti tarkoita, että teet kaiken oikein. Saatat sanoillasi sivaltaa toista niin, ettet edes itse tajua tekeväsi sellaista. Saatat teoillasi saada toisen loukkaantumaan pahastikin.
Voimme  myös loukata toista syvästi vain sillä ettemme kuuntele.

Ja kuka voikaan loukata sua pahemmin kuin ihminen, jota rakastat. Yksi sana, yksi teko, voi satuttaa niin pahasti, että tunnet suurta surua. Harmia.

Kuinka helppoa se onkaan loukata toista.

Aina ei tahdo muistaa, että me ollaan niitä inhimillisiä ihmisiä. Me tehdään virheitä. Ja yleensä ne on tahattomia. Ei me osata aina sanoa oikeita asioita. Ei tehdä oikeita juttuja. Ei reagoida toiseen juuri niinkuin toinen haluaisi. Mutta sellaista se on. Ja sellaista sattuu.
Eihän me voida mitään muuta kuin yrittää parhaamme. Harvoin nuo sanat tai teot ovat jotakin sellaista mikä muuttaisi mitään. Ainakaa rakkautta, toisesta välittämistä. Tärkeä ihminen on tärkeä. Vaikka sieltä suusta ryöppyäisi niitä sammakoita.

Eivätkä ne välttämättä ole asioita joita erikseen pitäisi lähteä pyytämään anteeksi. Vaikka eihän se sana ole ikinä ketään satuttanut. Joskus on syytä olla pahoillaan ja joskus toisinaan pysyä sanojensa takana ja ymmärtää, että vaikka toinen loukkaantui, hän ehkä vain käsitti jotakin väärin.
Vain harvoin tällainen asia aiheuttaa jotakin peruttamatonta. Pahoittele, jos suta tuntuu siltä. Selitä ja anna toiselle sama mahdollisuus. Ja ennen kaikkea. Kuuntele.

Klisee.
Rakkautta ensi silmäyksellä.
Onko sitä olemassa? Voiko sitä olla olemassa?
On. Ja voi.
Olen kokenut. Ja olen kokenut sen, että tällaista ihmistä olen sanoillani ja teoillani onnistunut joskus loukkamaan. Ja hän minua.
Mutta hei. Ei meistä kukaan ole täydellinen.

Ei kommentteja: