Virhe

Kritiikki.
Se tuntuu joskus tuskaiseltakin vastaanottaa. Varsinkin jos kriitikko on oikeassa.

Kuitenkin, vaikka onkin klisee, niin kuka onkaan pahempi kriitikko meille kuin, tättärärää, me itse. Vaikkakin peiliin katsoessa kritiikin rehellisyys ja totuuspohja lieneekin usein ankaruuden sävyttämää ja jotain hieman erilaista kuin mitä muut näkevät meissä. Näemme itsemme epätäydellisinä, virheellisinä. Ja niitä virheitä me jäämme tuijottamaan. Kyllä, minä myös.

Miksi niin usein virheet määrittävät sitä mitä olemme, kuka olemme. Kymmenestä asiasta yhdeksän on oikeaa. Mahtavaa ja hienoa. Onnistunutta. Iloista ja hyvää. Ja se yksi. Erhe. Virhe. Huono ja ahdistava moka. Se yksi asia on se, jonka kaikki muistavat, jonka perusteella sinua ihmisenä arvotetaan.

Tämä koskee niin työelämää, vapaa-aikaa, kuin parisuhteitakin. Syyllisten hakemisesta on tullut tärkeämpää kuin asioiden korjaamisesta. Mokien seuraukset ovat merkittävämpiä kuin se miksi se tapahtui. Kaikki se hyvä, ansiokas, mahtava mitä olet tehnyt, mitä olet, saattaa kokonaan jäädä virheesi taakse. Sut muistetaan virheistäsi, mokistasi, heikkouksistasi.

Vai onko sittenkään niin? Onko kuitenkin niin, että virheiden aiheuttama krittiikki aiheuttaa suurimman reaktion sussa itsessäsi. Kukaan, tai ainakaan kaikki, eivät sittenkään määritä sua niiden perusteella. Siihen peiliin katsoessasi näet itse virheesi suurennuslasin läpi ja soimaat itseäsi niistä, jopa yöunet menettäen.

Jos et voi antaa omia virheitäsi anteeksi itsellesi, kuinka voit olettaa, että muut antavat anteeksi sinulle.

Mä olen itselleni välillä hyvinkin ankara. En halua tehdä virheitä. Olen perfektionisti, jopa pedantti. Olen ehtinyt tuomita ja kritisoida itseni ennen kuin muut ehtivät apajille. Jos teen mokan, soimaan itseäni siitä ja seurauksista liian pitkään, liian paljon. Tiedä sitten miksi, mutta parisuhteessa käsittelen virheellisyyttäni paremmin kuin työelämässä. En haluaisi määrittää itseäni virheiden perusteella, mutta myönnän tekeväni niin silloin tällöin. Seuraavat sanani, koitan itsekin sisäistää...

Virheet ja mokat ovat osa ihmisyyttä. Niitä saa ja pitää tehdä. Koska ennen pitkää saattaa käydä niin, että virheiden tekemisen pelko ajaa tekemättä jättämiseen. Ja voiko mikään asia koskaan muuttua, jos kaikki menee aina hyvin. Virheet eivät pelkästään opeta meille kuinka asia olisi pitänyt hoitaa, vaan myös jotain itsestämme. Miten me reagoimme virheeseen. Miten me regoimme sen aiheuttamaan tunteeseen. Ja ennen kaikkea miten me lähdemme korjaamaan asiaa, JOS sitä ylipäätään pitää korjata.
Tekemämme moka saattaa joskus aiheuttaa lopputuloksen, jota tietenkään emme odottaneet, mutta joka on parempi kuin mihin halusimme päästä.

Tietenkin joskus, ja toisinaan jopa ihan syystä, mokat kaduttavat meitä. Virheet aiheuttavat "rangaistuksen". En kiellä ketään soimaamasta itseään niistä. Sanon vain, että sisäistä ja opi.
Niitä ei saa tekemättömiksi, tehty mikä tehty, mutta useimmiten ne ovat korjattavissa. Tärkeintä on , että opit, etkä määritä itse itseäsi sen mukaan.

Jokainen meistä tekee virheitä. Ihmisenä, työntekijänä, ystävänä, vanhempana, lapsena, kumppanina. Kysy itseltäsi mitä virheitä sä itse pystyt antamaan anteeksi. Ja mieti mitä virheitä haluaisit, että sulle annetaan anteeksi. Mieti, määritätkö sä kumppaniasi, lastasi, vanhempaasi virheiden perusteella. Ja koeta sitten katsoa siihen peiliin. Määritätkö sä itse itseäsi omien virheidesi perusteella.

Älä.

Opi niistä. Älä tuomitse. Anna anteeksi. Ole virheellinen. Ole epätäydellinen.