Epätoivoinen hullu ihastuminen

Limerenssi. Toisille tuttu termi ja toisille ei.

Olen itse kokenut sen ja ystäväni on kokenut sen. Limerenttiyden. Siksi tunnistan sen muissa ihmisissä.

Depressiivistä rakastumista. Epätervettä ihastumista. Aivan jotakin muuta kuin terve rakkaus. Limerenssin aiheuttama tunne on kuin huume. Kun siihen on koukussa ei pysty ajattelemaan mitään muuta, tekemään mitään muuta. Eikä siitä pääse eroon, ainakaan ilman apua ja järkyttäviä vieroitusoireita.

Se on täysin tahdosta riippumaton olotila. Niinkuin kai ihastuminen yleensä, mutta nyt puhutaan kuitenkin jostain synkemmästä.
Sitä itsekin ymmärtää asian järjettömyyden, mutta ei voi tunteilleen mitään. Ajatukset palaavat siihen toiseen kontrolloimattomasti, häiritsevästi ja koko ajan, siis ihan koko ajan. Ja silloin käyttäytyy epärationaalisesti, jopa omia etujaan ja tiedostettuja halujaan vastaan. Silloin on täysin tunteiden vietävänä ja menettää tyystin omien ajatustensa hallinnan.
Se on niin intesiivistä, että silloin sitä luulee, että tältä ihastumisen ja rakastumisen pitää tuntuakin, koska se on niin kaikkivoipaa. Ilotulitteita, kipinöitä, kolahduksia, jalat alta vievä tunne, hallitsematon hyvän olon ja kaipuun tunne.

Vaan niin ei ole, limerenssin yleisin lopputulema on valitettavasti depressio. Sillä limerentin tunteiden kohde usein tunnistaa tämän käyttäytymisen, lähinnä sen pakonomaisuuden ja alkaa vetäytyä. Lopputulema on sydänsärky ja kaipuu. Ja tämä oikeastaan vain ruokkii limerenttiä ihastunutta tarrautumaan kohteeseensa enemmän. Uskottelemaan itselleen, että kaikki muuttuu vielä, pakenemaan päiväuniin ja haaveisiin. Vaikka samalla tajuaa, että tuo kohde ei ole edes ehkä sellainen, jonka haluaisi, joka olisi sopiva tai oikea itselle. Järki puhuu, mutta tunteet eivät tottele.

Hassuinta koko asiassa on se, että mikäli tunteiden kohde vastaakin limerentin tunteisiin, niin silloin rakastuminen alkaa hiipua. Se on saanut täyttymyksensä.

Tästä juuri on kyse. Limerenssi tunnetila on kaukana järjestä. Tiedän sen, koska olen kokenut sen. Tajuat, että käännät jopa toisen huonot ominaisuudet jollain tavalla suloisiksi positiivisuuksiksi. Tiedät, ettei yhteiselo tuon ihmisen kanssa tulisi onnistumaan, mutta haluat sitä silti. Kyse ei siis niinkään ole juuri siitä ihmisestä, jota kohtaan tämä tunne on, vaan enemmän itse tunteesta. Siitä haluaa pitää kiinni. On niin intesiivisen ihastunut ja rakastunut ja se tuntuu samalla niin hyvältä ja niin kurjalta, että hämmentyy uskottelemaan itselleen, että tarvitsee sitä. Se on sitä oikeaa. Ja kuitenkin viikkojen, kuukausien, pahimmassa tapauksessa jopa vuosien päästä on itselleen vain vihainen jopa häpeissään siitä, kuinka tuhlasi omaa aikaansa kyseiseen ihmiseen. Tuntee itsensä tyhmäksi ja idiootiksi.

Tästä syystä ihmiset eivät puhu siitä tunteesta, eivät halua edes itselleen myöntää tuota järjettömyyttä. Koska se on noloa. Menettää halllintansa ja miettiä ihmistä taukoamatta, haluta ihmistä alituiseen, ihmistä, jonka itsekin tajuaa, ettei se ole se oikea, edes missään määrin sopiva itselle. Ehkä se toinen on jopa idiootti, ressukka, inhottava ja ilkeä. Eikä edes halua sinua. Ja silti, siitä huolimatta kärsit unettomia öitä ja menetät hallinnan arjessa sen takia. Et pysty ottamaan vastaan aidompaa ja oikeampaa rakkautta. Koska se ei tunnu oikealta, siitä puuttuu se huume.

Vaan eipä tuota tunnetta tarvitse hävetä. Se on limerenttiä käytöstä. Olkoonkin, että se on varsin kiistelty tunnetila ja sen ymmärtäminen ihmiselle, joka ei ole sitä kokenut on oikeastaan varsin mahdotonta. Se on kuitenkin ihka oikea psykologinen termi kuvaamaan  takertuvaa, järjetöntä, kontrolloimatonta ja häiritsevää ihastumista, rakastumista. Usein taustalla on jonkinlaisia itsetunnon ongelmia. Sitä ei luokitella mielen sairaudeksi, vaikkakin mielestäni olisi aihetta.

Kun tutustuin termiin ja siihen mitä se on, tunnistin heti itsessäni tämän. En tee niin aina. Luojan kiitos. Mutta olen kokenut sen.
Tunnustin itselleni tämän ja tunnistan sen itsessäni jos niin alkaa käymään. Vaikka siitä järjettömyydestä on erittäin vaikeaa päästä eroon, niin uskokaa pois, se on mahdollista. Ensin vain täytyy myöntää itselleen kuinka idioottimaisesti käyttäytyy, että sitä on vähän säälittävä. Ajatukset eivät pyöri limerentin kohteessa niin usein ja hiljalleen huomaa, että pystyy antamaan mielessään ja tunteissaan tilaa muullekin. Alkaa antaa anteeksi itselleen typeryydet ja pikku hiljaa pystyy ymmärtämään, että terve ja rationaalinen ihastuminen on jotain ihan muuta.

Vierestä on vaikea katsoa, kun joku ystävä tai tuttu käy läpi tätä tunnetta. On limerenssinsä kourissa. Koska et voi tehdä sille mitään muuta, kuin ennen pitkää koittaa saada toisen ymmärtämään oma järjettömyytensä. Käskemällä tunteet eivät lopu. Ainoastaan ymmärtämällä, että a) on järjettömästi ihastunut ja b) suhde on menetetty. Silloin voi alkaa surra. Se sattuu, mutta on pakollista. Vasta silloin alkaa tajuamaan mitä psykologista haavaa tuo limerentti ihastuminen ruokki. Ja tuon ymmärtämisen myötä, tadaa, alat olla ex-limerentti.

Kiitos ystävilleni, että he ovat kerran auttaneet minua. Pus.