Paskaan astumisesta

Ei siihen lehmäänpaskaan tartte tietoisesti astua vaikkei siihen ennen olekaan astunut.

Näin sanoi mulle eräs ihminen, kun puhuimme epämukavuusalueelle siirtymisestä. Ja näinhän se on.

Paskassa on kumminkin tarvottu silloin tällöin.
Ihan kirjaimellisesti jo penskana. Naapureilla oli peltoja ja lehmiä ja lampaita ja kanoja. Joten saappaat oli välillä lehmänpaskassa ja välillä pohjan urista kaiveltiin kananpapanoita. Voisi siis sanoa, että paska tuli tutuksi jo silloin.
Nykyään se paska ei oo ihan yhtä kirjaimellista. Paitsi toisinaan kun tohottaa elämässään eteenpäin niin, että astuu koiranpaskaan. Se vauhti mulla on viime ajat ollut..

Mä olen aiemmissa postauksissani kertonut yhtä jos toista niistä karikoista, joita mun eteeni on sattunut. Enkä nyt tässä lähde niitä kertaamaan, sillä jokainen tietää, että elämässä on joskus rämittävä paskassakin. Ja jokaisen oma paska on se mikä eniten vaivaa.

Mutta paskaan astuminen voi joskus olla elähdyttävääkin.
Penskana siellä pellolla kerran paskaan astuessani, taisi olla lampaan kikkare sillä kertaa, huomasin jalkani vieressä nelilehtisen apilan. Tämä apila ois jäänyt huomaamatta, jollen olisi pysähtynyt katsomaan minkälaiseen läjään se saapas tällä kertaa upposi. Olen sitten taikauskoinen tai en, mutta samana päivänä löysin tienvarresta vitosen. Iso raha maalaistyttöselle.

Tää kaikki paska puhe ja oheinen muistelo johdattelee tavallaan aiheeseen epämukavuusalue.
Jota mä itseasiassa olen tässä viime aikoina miettinyt.

Ja epämukavuusalue ei nyt tarkoita varsinaisesti sitä paskaan astumista.
Joten sinne siis kannattaisi siirtyä silloin tällöin. Ainakin kaikki elämäntapaopuskirjaset neuvoo niin tekemään. Ja ne, jotka suuressa viisaudessaan tietää elämästä kaiken. Ja NE, on viisaita.

Ja jotta ymmärrätte mitä tarkoitan epämukavuusaluella, ymmärtäkää ensin mitä tarkoitan mukavuusalueella.
Mukavuusalue on yhtäkuin rutiinit. Totuttu elämä. Se miten elät sitä tuttua ja turvallista elämääsi. Sekä hyvässä, että pahassa. Se on tavallaan kupla, jonka sisällä on hyvä olla. Mukavuusalue on tavallaan suorittamista, ruutiinien toistoa. Silloin asioita ei tarvitse kyseenalaistaa, asioita ei tarvitse muuttaa. Mitään vaarallista ja pelottavaa ei silloin tapahdu.
Mutta kun se kyseenalaistaminen on joskus ihan hiton hyvä juttu. Astu siihen paskaan ja löydä neliapila. Kyseenalaista, kasva, kehity, jousta. Elämä tapahtuu siellä kuplan ulkopuolellakin.

Epämukavuusalueelle siirtyminen tarkoittaa niiden rutiinien rikkomista. Ja se saattaa kannattaa, vaikket sanoisikaan elämääsi tylsäksi. Voit siinä samalla oppia itsestäsi jotain uutta. Voit löytää itsestäsi uusia puolia ja potentiaalia, joita et itsessäsi ole ennen huomannut. Jotenkin ehkä se oma elämä ei silloin ole niin tylsää ja yksitoikkoista, ja nykyhetki on jotenkin paljon kivempaa. Ei tarvitse jossitella, ei tarvitse miettiä, että sitten kun. Tee se nyt. Nauti nyt!

Mä olen kannustanut itseäni sinne epämukavuusalueelle. Tekemään ja kokemaan asioita, jotka poikkeaa siitä mun ruuhkavuosien kuplasta, joka nyt "koettelee". En ajattele sitä niinkään, että muuttaisin mun mukavuusalueeni, eli ne totutut rutiinit ja elämäni kokonaan. Eiei.
Vaan sitä, että tekemällä erilaisia asioita laajennan omaa elämääni, elämänkatsomustani, älykkyyttäni, luovuuttani, elämänhaluani. Saan elämälleni uutta ja erilaista sisältöä.
Ja tottahan toki se vaatii rohkeutta, uskaltamista tehdä jotakin, jota ei ole ennen tehnyt. Käyttäytyä tavalla, jolla ei ole ennen käyttäytynyt. Ja jos sitä on mussa, niin miksei sussakin. Hitunen seikkailumieltä ja avoin mieli.
Ei sinne epämukavuusalueelle kuitenkaan tarvitse jäädä, jos se jokin uusi juttu tai asia ei miellytä. Sittenpähän sen tietää.

Ja jos sä olet jo tehnyt tätä. Avartanut omaa mukavuusaluettasi, niin hyvä sä!
Mä tuun kovaa vauhtia perästä!

Eli hurraa huuto paskaan astumiselle.