Vitut vaatimuksista

Homman nimihän on nyt se, etten saa kirjoitettua tekstiä siitä mistä oikeestaan halusin kirjoittaa.

Tein sen sata aloitusta ja viskasin ne pinoon, jossa on jo miljoona muuta yhtä "hyvää" juttua.
Eli siihen öö-mappiin, niinkuin sanoo tyypit, jotka käyttää sanoja terse ja nähtäillään ja palataan astialle.

Sinänsä aika ironista, että oisin halunnut kirjoittaa vaatimuksista. Ja nimenomaan niistä vaatimuksista, joita asettaa itselleen. Niistä kuuluisista pitäisi-lauseista.

Mulla oli hieno tekstin alku siitä kuinka kaikki me tehdään näitä vaatimuslistoja itsellemme. On ne sitten konkreettisen tekemisen vaatimuksia tai omaan sisäiseen persoonaan liittyviä "pitäisi olla itsevarmempi"-tyyppisiä vaateita. Mutta se teksti tyrehtyi alkuunsa. En saanut ammennettua aiheesta itseäni tyydyttävää tekstiä ja turhauduin, ja petyin vähän itseeni.

Ja tässä on se ironia. Nostaa käden ylös joka hiffaa.

Eli pointti oli siinä, että me tosiaan kaikki tehdään näitä vaatimuslistoja itsellemme. Toiset rankempia ja toiset hienovaraisempia, miltei huomaamattomia. Mutta niin se vaan on.
Me sanotaan itsellemme, että pitäisi siivota. Pitäisi tehdä läksyt. Pitäis tehdä lopputyö valmiiksi. Pitäisi varata aika hammaslääkärille. Pitäisi hankkia elämä. Pitäisi olla itsevarmempi. Pitäisi olla hoikempi. Pitäisi olla lihavavampi. Pitäisi olla kauniimpi. Pitäis olla tehokkaampi. Pitäisi olla kunnollisempi. Pitäisi lopettaa tupakanpoltto. Pitäisi jo olla parempi olo. Pitäisi olla onnellisempi. Pitäisi olla tyytyväisempi.
Tää lista on loputon, mitä kaikkea me keksitään itseltämme vaatiakaan. Jokainen miettiköön omaansa. Tai sit ei.

Mutta joka kerta kun tuo tietty vaatimus ei täyty, tulee se paska fiilis.
Ja aika usein me ollaan tosi ankaria itsellemme siitä, että niin kävi.
Jokaikinen päivä kun tuo tietty vaade ´mun pitäisi´ jyskyttää takaraivossa ja se ei toteudu, niin sitä menee nukkumaan pettyneenä itseensä.

Ei sillä, etteikö näitä vaatimuksia ole hyväkin itselleen asettaa silloin tällöin.
Mutta jospa puhuiskin tavoitteista, joihin haluaa päästä.

Muuttaisiko se yhtään sitä, ettei olisi niin ankara itselleen? Osaisi olla hitusen armollisempi, edes joskus.

Koska on oikeesti aika vittumaista olla pettynyt itseensä. Eikö?