Väärinkäsityksiä

Väärinkäsitys.

Googlasin sen sanan. Sivistysanakirjan lisäksi Google osasi kertoa minulle, miten se sanotaan monella muulla kielellä. Mutta sanot sen millä kielellä tahansa, jos tulet väärinymmäretyksi, niin sitten tulet.

Jokainen on varmasti ollut tilanteessa, jossa ymmärtää väärin jotakin. Toisinaan se on noloa ja joskus varsin hauskaa, ainakin jos osaa nauraa itselleen.
Ja jokainen on ollut tilanteessa, jossa on tullut väärinymmärretyksi.

Mitäpä näistä. Kömmähdykset on arkipäivää. Pikkuinen väärinkäsitys siellä täällä, ketä se haittaa.

Paitsi sitten kun se haittaa.

Mut ymmärretän silloin tällöin väärin sarkasmini vuoksi. Kuivan huumorini ja kyvyttömyyteni tajuta milloin se on okei ja milloin ei, olen ollut enemmän kuin yhdesti tai kymmenesti tilanteessa, jossa joudun sanomaan toiselle, että se oli vitsi, läppä, humoristinen kommentti, kevennys.

Toisinaan ja itse asiassa aika usein, mut ymmärretään väärin, koska olen ujo. Luonteenpiirre, jonka olen oppinut peittämään itsessäni ja näin ollen sitä tuskin päälle päin kovin helposti huomaa.
Mutta mä olen ja se näkyy miltei kaikessa, ja siksi kohtaan ihmisiä, joiden mielestä olen kylmä tai epävarma tai karkea tai tunteeton.
Voi kultaseni, olen kaikkea muuta. Olen vain ujo, joka miettii ihan ihan ihan liikaa mitä voi sanoa, mitä tehdä, miten käyttäytyä. Ehkä juuri sen takia piiloudun niin herkästi sarkasmini taakse. Se on kuori, johon on helppo vedota.
Onneksi sen ujouden taakse pääse näkemään, kun oppii tuntemaan mut kunnolla.

Mun blogipostauksenikin ymmärretään silloin tällöin väärin. Myönnän, että joskus se saattaa olla harkittua. Haluan kertoa itsestäni, kertomatta miten asia oikeasti on.
Ja joskus kerron tunteella. Ja kun teen niin, on paljon todennäköisempää, että mut ymmärretään väärin.
Viimeisin postaukseni aiheutti sen, että minua pidettiin euforian tavoittelijana. Sarjadeittaajana. Vaikka viestini olikin täysin päinvastainen. Joten ei, euforia ei ole sitä mitä tavoittelen.
Kumppanuus, se on se mitä haluaisin.
Niin kerta.

Ehkä kaikkein haastavinta väärinkäsityksessä on se, että kun yrität lähteä korjaamaan sitä, saattaa olla, että sinut ymmärretään vielä enemmän väärin. Mikään mitä sanot, ei oikeastaan paranna tai muuta asiaa. Päinvastoin. Toinen on ymmärtänyt sinut väärin alunperin ja tämän väärän ymmärryksensä takia hän kuulee kaiken sen valossa, siihen perustuen. Niin sanottu vahinko on jo tapahtunut. Ärsyttävää ja turhauttavaa.

Onko kuitenkin niin, että väärinkäsitys itse asiassa kertoo enemmän kuulijasta kuin kertojasta.
Ehkä. Koska inhimillisiä ihmisiähän tässä ollaan ja meillä kaikilla on oma taustamme, oma menneisyytemme, niin tottakai me reflektoimme kuulemaamme siihen. Ymmärrämme asioita kokemamme perusteella, teemme olettamuksia toisen tarkoitusperästä. Ymmärrämme toisen sanoman väärin.
Niin käy kaikille, sulle itsellesikin.
Ja mullekin.

Eli jep. Olin itse jokin aika sitten tilanteessa, jossa mut ymmärrettiin väärin. Tilanne johti toiseen ja sen seurauksena ymmärsin itse väärin. Väärinkäsityksien seurauksena kumpikaan ei enää osannut toimia, niinkuin toinen olisi toisen toivonut tai halunnut toimivan. Siinä hetkessä kun olisi pitänyt julistaa välirauha, ei niin kuitenkaan tapahtunut.
Niin käy joskus. Se on harmillista ja turhauttavaa. Paskamaista.
Ja se on myös totaalisen ja täysin perseestä.

Joskus väärät käsitykset jäävät elämään. Mahdetaanko me sille mitään?