Sinkun elämää

Sinkku. Sinkkuus. Sinkkuelämää.

Toisille se on kirosana, toisille tavoiteltava olotila.
Toiset tekisivät mitä vaan saadakseen sen, ja toiset yrittävät epätoivoisesti päästä eroon siitä.

Mä olen sinkku.
Ystävät toisinaan ovat verranneet mua Carrie Bradshawhin. Sinkkuelämän kolumnistiin, joka seikkailee deittailuviidakossa ja kirjoittaa kokemuksistaan.

Nojoo. Niin tai näin.
Joskus sinkkuus on aika vaikeaa.

Euforia. Sitä moni sinkku hakee.
Minä myös. Ainakin toisinaan.
Jotenkin sitä toivoo kohdalleen jotakin niin mullistavaa, että tässä se on. Tämä on jotakin huikeaa. Tämä vie multa jalat alta. Euforia. Polttava ihastumisen tunne, huumaava tunne. Hämmentävä ja ihana.
Valitettavan usein tällainen tunne ei kuitenkaan johda mihinkään muuhun kuin riippuvuussuhteeseen. Se ei ole rakkautta. Se on riippuvuutta. Sitä tarvitsee toiselta sitä euforiaa, muuten ei voi olla hyvä olo. Ja jos sitä euforiaa ei heti saa, tulee vieroitusoireita. Ja millä niitä vieroitusoireita poistetaan? Hakemalla uutta euforiaa.

Älkääkä ymmärtäkö minua väärin. Tämä ei tarkoita sitä, että epätoivoisesti etsii ketä vain elämäänsä. Päinvastoin. Täysin päinvastoin.

Mutta joskus ne vieroitusoireet on kohdattava. Tai sitten on kohdattava se tosiasia, että on narkkari.

Mä olen itsellenikin todistellut, että osaan olla yksin ihan yhtä onnellinen kuin parisuhteessakin.
Ja niin se varmaan onkin.
Sinkkuuden ja deittailun viidakossa, unohdin sen vain hetkeksi, koska euforia. Ja euforian jälkeen sattuu. Ja paljon. Ja silloin yksin on vaikea olla onnellinen. Koska sattuu. Paljon.

Joskus, mahdollisesti, toisinaan, ehkä ja saattaa olla, että kohdalle osuukin jotakin oikeaa. Mutta tunnistaako sen sitten euforiaa etsiessään, ja jos tunnistaa, osaako sen ottaa vastaan?
Koska sitten ollaankin vaarallisella tiellä. Pelko siitä, että tällä kertaa muhun sattuu ja oikein tosissaan, saattaa saada käyttäytymään impulsiivisesti, vetäytyvästi ehkä jopa agressiivisesti. Sitä saattaa sattumalta tehdä oikeita asioita, mutta yleensä valitettavan usein päätyy tekemään vain vääriä asioita. Ja kierre on valmis.

Niin. Ei tämä helppoa ole. Olla sinkku. Välillä kokee onnea, onnellisuutta siitä, että kukaan ei halua omistaa, mutta sitten kuitenkin toisena hetkenä haluaisi olla jonkun oma. Paradoksaalista.

Vaan eihän siinä ole mitään väärää, että haluaa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Koska sehän on parasta mitä voi olla. Näin sinkkuna, sitä joutuu joskus muistuttamaan itselleen, että mullahan on jo sitä. Rakkautta. Rakkaus lapsiin, perheeseen, ystäviin. Jos keskittyy vain sen romanttisen rakkauden uupumiseen, silloin kokee olonsa yksinäiseksi, rikkinäiseksi ja ehkä vajaaksi. Ja silloin tavoittelee vääriä asioita. Ja sokeutuu sille, mikä on jo.

Mä en halua mun onneni riippuvan yhdestä ihmisestä. En ole sellainen. En ole koskaan ollutkaan. Mutta se yksi ihminen voi lisätä mun onneani. Se yksi ihminen voi olla osa mun elämääni, ei mun kaikkeni. Ja sen yhden ihmisen kanssa saa sen euforian, ilman että sitä kaipaa ja tarvitsee.