Tappelu tappelu tappelu

Parisuhteissa tapellaan silloin tällöin.
Mun kokemukseni mukaan se on jopa ihan paikallaan toisinaan.
Ilmanpuhdistus mielessä.

Erimielisyydet. No siitähän se aina lähtee. Molemmat ovat rakentaneet odotuksia, jotka eivät sitten kuitenkaan vastaa ihan täysin siihen toisen toiveeseen. Odotukset, ne perkeleet.
Joskus tappelu on kiivasta kommunikointia. Sanasotaa. Joskus kumppani heitetään pihalle alasti kiivastuksissaan. Ja joskus tappelut äityvät huutamiseksi, räyhäämiseksi, tavaroiden heittelyksi.

Ja joskus toisen syyllistämiseksi.

Ja se tie ei koskaan toimi. Parisuhteen riidassa on aina kaksi osapuolta.
Syyllisen hakeminen, syyllistäminen ei ikinä ole se oikea ratkaisu. Uhriutuminen. Yhtään sen parempi.

Uhriutuminen on ase, jolla yhtä aikaa puolustaudutaan ja hyökätään. Puolustellaan omaa käyttäytymistä sillä, että on ollut sitä ja tätä elämässä, eikä voi toimia muulla tavoin. Uhriutuminen on puolustuskeino, joka yrittää tehdä toisesta ihmisestä aseettoman. En voi itselleni tai asioille mitään, koska olen kokenut kovia.
Uhriutumisen keino on myös syyllistäminen. Toinen ei saa sanoa tai moittia millään tavoin, koska pitäisi vain ymmärtää. Ja jos sitten kumminkin sanoo, tulee toiselle yhä pahempi mieli. Uhriutuvan suusta kuulee niin usein, kuinka toinen ei joko kuuntele, ymmärrä, arvosta tai välitä. Kuinka toinen sanomisillaan vain pahentaa tilannetta. Uhriutuva syyllisttää kumppaninsa tilaan, jossa mikään sana ei ole oikea.

Mitä muuta tästä voi seurata kuin yhä pahempi riita. Jomman kumman pitää perääntyä. Ja usein se on syyllistetty. Hänen kuullaan pyytelevän anteeksi, että loukkasi toista.
Mutta syyllistetty ei ole sen isompi ihminen kuin uhriutuvakaan. Kummassakin on vikaa. Kummassakin on ongelmakohtansa. Kumpikaan ei ole syytön, ja molemmat ovat uhreja.

Mikäli parisuhteen riitaa ei pystytä selvittämään kommunikoimalla kumppanin kanssa, on ennen pitkää edessä patoutuma. Asiat eivät selviä, joten ne jäävät vaivaamaan. Paisuvat, kasaantuvat ja syövät rakkauden sisältä käsin.

Mä olen tehnyt oma-aloittesesti galluppia, jossa hillittömän uteliaana olen kysellyt ihmisiltä, mikä on heille totaalinen turn off kumppanissa tai ehdokkaassa.
Eikä liene yllätys, että asioita on monia. Joillakin se saattaa olla hyvin fyysinen piirre tai konkreettinen teko. Mutta useammille se on luonteenpiirre.

Ylimielisyys. Sen olen kuullut usein. Ja nostan käden ylös itsekin. Se on totaalinen turn off.
Jos ihmisellä on terve itsetunto, hän pitää itsestään juuri sellaisena kuin on, puhutaan varsin voimaakkaasta turn on:sta. Mutta kun se alkaa taittaa ylimielisyyteen, itsensä parempana kuin muut pitämiseen, mä heivaan ihmisen. En osaa käsitellä ylimielisyyttä yhtään.

Olen kuullut, että epäsiisteys on yksi vahva kiinnostuksen sammuttaja. Huumorintajuttomuus, melankolisuus, välinpitämättömyys, suvaisemattomuus, valehtelu, persoona, joka aina kuvittelee tietävänsä kaiken paremmin kuin muut. Näitä nyt on monia. Ja jokaiselle jokin juttu on se eniten kamalin.

Itsesääli. Se on mun inhokki. Ihmiset, jotka valittaa koko ajan ja kaikesta. Joiden asiat on aina huonosti ja joiden luonteeseen vain kuuluu sääliä itseään, kokemuksiaan, ja tehdä niistä isompia kuin kenenkään muun. Mä en osaa arvostaa tällaista ihmistä yhtään.
Mä kuuntelen ja ymmärrän ja yritän varmasti ensi alkuun lohduttaa, tarjota olkapäätäni. Kun tilanne ei muutu. Mä muutun kylmäksi. En osaa kertakaikkiaan suhtautua ihmiseen, joka sääli itseään millään muulla tavoin kuin, että jos et ole tyytyväinen, niin muuta jotain. Jos sulla on huonosti, etsi perspektiiviä. Tee jumalauta asioille jotain.
Tai sitten ryve, mutta älä valita.
Me itse voimme päättää mitä olemme. Me itse voimme tehdä asioille jotain, muuttaa niitä. Me itse voimme katsoa peiliin ja todeta, että jos näkee siellä jotakin mikä ei miellytä, niin miten voisin muuttaa asiaa. Valittamalla se ei muutu. Uhriutumalla se ei varsinkaan muutu. Säälimällä se ei muutu.

En myöskään ikinä ole reagoinut hyvin siihen, että toinen sanoo mulle miten mun pitäisi ajatella, kokea, mitä mä haluan. Kukaan muu ei voi tietää sitä. Kukaan muu ei määritä mua kuin minä. Jos mä en tiedä mitä mä haluan, älä oleta. Ja jos mä tiedän, älä väitä vastaan. Älä syyllistä, äläkä sääli. Älä päätä, älä oleta. Kysy ja opi. Se toimii mulle aina parhaiten.

Meissä kaikissa on hyviä ja niitä huonoja ominaisuuksia, piirteitä. Kukaan meistä ei ole synnitön. Kukaan meistä ei ole täydellinen.
Mua on sanotttu ylimieliseksi, ja ennen kaikkea mua on sanottu ihmiseksi, joka nollaa toisten mielipiteet. Ehkä mä olenkin sellainen. Omia huonoja luonteenpiirteitään kun on välillä hyvin vaikea tunnistaa. Saati tunnustaa.

Mutta meillä kaikilla on niitä. Huonompia piirteitä. Ja se kuinka etsimme kumppania, pariudumme, hoidamme suhdetta, on kiinni siitä, kuinka monta hyvää ominaisuutta toisessa ihmisessä kompensoi sitä... niitä huonoja piirteitä. Kuinka pystymme vastaanottamaan toisen ominaisuuden, josta emme niinkään pidä.
Pystytkö arvostamaan kumppaniasi hänen negatiivisita ominaisuuksistaan huolimatta? Jos pystyt, olet oikealla tiellä. Ja erimielisyytenne harvoin loppuvat kasaantuviin ongelmiin.

Joskus huudatte, tappelette, heitätte juustot alas parvekkeelta, kiistelette ja syyttelettekin. Mutta aina sovitte. Kommunikoitte, selvitätte asian. Ette jätä mitään sanomatta. Ette piilottele pahaa oloanne, ette väheksy toisianne. Te olette löytäneet kantenne. Te olette ihmisiä, jotka sovitte toisillenne!

Ollaan yhdessä paskoja. Ja ollaan yhdessä ihania. Hyväksytään toisemme ja tapellaan asiat halki.
Kyllä se siitä. Hali ja pus.