20 elokuuta, 2018

Arki

Oi mikä päivä. Siis niin ihanan tylsä, että melkein pitää tykätä.
Kun kuitenkin arki. Ja maanantai.

Tänään mä sentään meikkasin töihin. Perjantaina en.
Kysyivät mikä mua vaivaa.Totesin, että aamuherätykset.
Mutta tänään oli ihan ripsaria ja poskipunaa. Säästyinpähän turhilta kyselyiltä ja pystyin vetäytymään omaan nurkkaani hiljaiseen erakkouteen. Aivan hyvin ois kai voinut olla laittamatta ripsariakin.
Ehkä.
Näytin kuitenkin vähän enemmän pirtsakalta kuin sunnuntaiaamuna.
Ehkä.
Olo oli ainakin sellainen.
Nukuin kahdeksan ja puoli tuntia. Putkeen. Teki hyvää.
Sielulle ja naamalle.


Mutta sitä mä mietin tänään, siinä samalla kun hoidin arkisia työrutiineja, että vaikka maanantai on useimmiten vähän maanantai, niin mitä sitten.
Nimittäin uhkaavasti lähti omat ajatukset synkistelemään arjelle. Arki on paskaa, ja taas töihin, ja taas tätä. Työmotivaatio kadoksissa. Piiloutunut varmaan samaan paikkaan, kun mun muutama sukkapari, pyöränavain ja rypyttömät kasvot. Vaikkakin todennäköisesti se on tosta joukosta helpoin löytää.

Siis ihan suoraan sanottuna, musta tuntui samalta kuin masisdarrassa. Vähän sellanen melakolinen fiilis ja ulkonakin on synkkää ja kohta on taas pimeetä, ja sytyttäiskö kotona kynttilöitä ja meniskö viltin alle ja söis sipsiä ja suklaata ja kuuntelis grungebiisejä ja tuijottais varpaitaan, koska niidenkin kynnet pitäis perkele leikata -fiilis.


You can kiss my ass monday.


Päätin, etten sittenkään anna sille periks. Vaikka mun mielestä onkin tosi oo ja koo silloin tällöin vähän lokoilla sohvalla viltin alla ja syödä sipsiä, eikä mennä salille, vaikka pitäis...

No mut siis niin, en antanut sille periksi vaan pistin kotona pyörimään pesukoneen ja tiskarin, tein ruokaa ja imuroin. Ei huvittanut, mutta tein silti.
Ja tiiättekö mitä.

Nyt se on tehty!

Huomenna ei tartte enää tehdä. Ja siitä tuli hyvä mieli. Oikeesti.

Noin niinkuin ihan ajatuksena, että jos kuitenkin on jo valmiiks vähän tylsää ja melankolia painaa mieltä, niin sama kai se on jos tekee just niitä juttuja, jotka ei oo niitä kivoja.
Sillä hei, siinä ei häviä mitään. Ei sitten yhtään mitään.

Onks tää nyt se voittaja olo?
Ja maanataina.

Huikeeta.


Ei kommentteja: