koppikset on saatanan kätyreitä

Ihanaa kun on kesä!

Ja lämmin!      Ja aurinkoista!

Joka kevät mä käyn läpi saman heräämisen. Se johtuu valosta.
Mä herään pirteämmin. Mä aktivoidun ja virkistyn.
Oon ihan selkeesti kevään lapsi. Innostun pikkuasioista, eikä aamuyöstä ikkunan raosta raakkuva variskaan häiritse yhtään. Koska on kevät ja tulee kesä.

Ampiaiset, hyttylöiset ja muut ötökät ei haittaa.

Paitsi koppakuoriaiset.
Ne on Itse Saatanan kätyreitä. Mustia kiiltäväkuorisia sarvekkaita helvetin pelottavia otuksia.
Mä en pystynyt edes lastani pelastamaan koppakuoriaisen hyökkäykseltä; Se tuijotti paikallaan hyvin pahaenteisesti metrin päässä lapsestani, ja uskon... Ei, olen täysin vakuuttunut, että se suunnitteli jotain sanoinkuvaamattoman järkyttävää. Kuten lennähtää siivet päristen lentoon. Hui helvetti!
Tilanne, jossa kiljuin kuin pikkutyttö.

Lapsi säilyi vahingoittumattomana. Fyysisesti.

Toissapäivänä istuin takapihan nurtsilla työpäivän jälkeen. Lasissa viiniä ja katse aurinkoon päin. Perse kastui märähköllä nurmella, mutta ai että mä nautin.
Vissiin latasin akkuja!


Nyt siellä sataa. Eikä sekään haittaa.