bobblehead, jos englaninkielinen sana sanoo yhtään mitään enemmän.
Mä en oikein osaa arvostaa ihimisiä, ainakaan aina, jotka vetoavat sellaiseen en tiedä oikein kuka olen ja mitä haluan ja missä menen ja koska ja kenen kanssa ja millä ja milloin.
Vetoavat siihen ja piiloutuvat sen taakse.
Sellaista ihimistä kun kuuntelee ja katselee, alkaa mielessään näkemään sellasen bobbleheadin, joka keinuttelee päätään puolelta toiselle ja toistelee kuinka hän ei tiedä mitä oikein elämältään tahtoisi.
Wobblingwobblingwobbling..
En oikein vielä tiedä kuka olen, joten miten voin tietää mitä tahdon.
wobblingwobbling...
Tottakai meillä itsekullakin on näitä hetkiä elämässä. Olet sitten nuorempi tai vanhempi.
Kuka olen ja minne olen menossa? Sitä sopiikin toisinaan miettiä.
Mutta mun mielestäni ongelma nousee esiin, kun ihminen alkaa vedota siihen, turvautua ja piiloutua tietämättömyyteen ja päättämättömyyteen.
Tällainen ihminen ei ota vastuuta ratkaisustaan, saati kykene sellaisiin. Monet asiat jäävät roikkumaan vähän niinkuin puolitiehen, koska ei voi tietää mitä tahtoo. Ja jos päätökseen ja suunnitelmiin kykenee, pidetään aina se vara, että jos tää nyt meneekin puihin, niin määhän sanoin, etten mä oikein tiedä kuka, koska ja milloin.
Tällaista ihmistä kun vähän "tönäisee" ja pyytää päättämään jotain, antaa vaikka kaksi vaihtoehtoa, ota tai jätä, mene tai tule.. Perusteleekin vähän toisen puolesta, että jos menet, niin sitten voi käydä näin tai jos tulet, niin pahin skenaario lienee tämä ja paras vaihtoehto tuo.
No silloinhan se ihminen menee ihan sekaisin. "Nyt en tiedä enää sitäkään vähää. Mä menin jo ihan sekaisin. Älä painosta."
Niin tiäättekö. Heilupää. Tönäise sitä...
Wobblingwobblingwobblingwobblingwobblingwobbwobbwobblingwoblingwobblingwobbwobbwobblingwobblingwobbling..
Rasittavaa vähäsen.
En tiedä sitten olenko itse jotenkin turhan tietoinen siitä kuka olen ja mitä en tahdo ja mitä tahdon. Sekin voi olla rasittavaa. Jonkun mielestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti