Mulla oli tänään töissä asiakas, joka halusi ostaa vaimolleen lahjaksi keittiön.
Ootko tosissas. Se oli mun eka reaktio.
Ja sit mä kuuntelin, kuinka se mies kertoi, että oli koonnut lähipiiristään porukan, joka kokoisi ja asentaisi keittiön. Salassa. Yllätyksenä.
Ja jatkoi, että olivat asuneet samassa talossa jo 15 vuotta ja keittiö oli ollut se, mikä piti ekana rempata. No sitä ei oltu sitten kuitenkaan tehty.
Nyt varsin hyvissä ajoin, mies oli alkanut vaivihkaa kyselemään vaimoltaan millaisia juttuja sinne keittiöön ois kiva saada. Oli kuulemma tehnyt sen varsin ovelan salakavalasti. Ja vaimo hyvää aavistamatta oli ajan saatossa jakanut toiveitaan uudesta keittiöstä.
Ja kun mä sitten aloin suunnittelemaan sitä keittiötä, niin toden totta tää mies aika fluentisti kertoi, että vaimo haluais sellaiset ovet ja tollaset vetimet ja työtasokin oli aika hyvin tiedossa, vaikka siihen sainkin heittää ehdotuksia, mutta harmaa sen piti olla. Koska vaimo tykkää harmaasta.
Yhteystiedot mies antoi töihin, ettei vaan vahingossakaan vaimo näe kotona mitään. Ettei se mistään arvaa mitä on tulossa.
Ihana mies.
Sanon minä.
Noita ei istu ihan joka oksalla.
Todellakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti