sydän

Mä joudun ihan liian pian tilanteeseen, johon en todellakaan haluaisi.

Ja se on paskaa.

Se tekee mun tulevista viikoista raskasta. Tiedän sen.
Se tekee mun päivistäni surullisia ja ikävän täyttämiä.
Tulen vuodattamaan kyyneleitä. Tiedän senkin.

Todella paskaa.

Mutta ei tämä tule yllättäen.
Mä olen jo tovin valmistanut itseäni, päätäni ja sydäntäni.
Mikä ei varsinaisesti helpota, mutta vähän kuitenkin.
Silti. Sydän hajoaa palasiksi.

Bubba. My grand old man. <3 nbsp="" p="">Mun ihana vanha pappa. Pierukone ja aktiivikuorsaaja. Röhköpossu.
Rakkaalla lapsella monta nimeä.

Englannin bulldogin keskimääräinen elinikä on noin 10 vuotta. Meidän UmppisBumppis on jo 12.
Kesä Bubban kanssa on ollut ikimuistoinen. Hyvässä ja valitettavasti myös pahassa.

Kun ikää tulee noin paljon kuin meidän Umppasella, ei keho enää toimi.
Koira rakas nukkuu kaiket päivät, syö ja juo. Mutta nykyään ei enää mikään tartu kylkiin.

Olen ollut itsekäs. Hokenut itselleni kuinka tuo koira on yhä terve, ei sen aika ole vielä.

Mutta on se.

En tiedä kuinka pystyn hyvästelemään. En tiedä kuinka pystyn antamaan sen viimeisen halauksen.
En tiedä kuinka.. en tiedä muuta kuin että mun on pakko..

Itku.

nyt on helpompi hengittää

Viime yö meni siinä, kun kuuntelin oman koirani haukkumista.

Ennen se ei osannut. Haukkua siis.
Opetteli näköjään vanhoilla päivillään.

Joka saakutin kerta kun olin nukahtamassa, se haukahti. Ja sitten uudestaan ja just sen verran monta kertaa, että heräsin tarpeeks hakeakseni unta uudestaan ihan helvetin pitkän aikaa.
No tavallaan se oli mun oma vika.
Suljin sen yöks kylppäriin. Sillä oli nimittäin joku koiraripuli tai jotain.

No ei se mitään. Heräsin aamulla hyvissä ajoin. Ja menin töihin aamuvuoroon.
Tosi freesi olo.

Eikä sekään mitään. Oli tosi kiireinen päivä töissä. Tein karvan vajaa kahentoista tunnin työvuoron, johon kuului varsinainen hupiajelu Tammelaan ja takaisin.

Eikä sekään oikeestaan mitään. Oli nälkäkin kun pääsin himaan, mutta päädyin pesemään koneellisen pyykkiä. Se pyörii tuolla vieläkin. Eli ne pitää vielä ripustaa kuivumaan.

Nyt juon bissee. Yhden Solin. Ja odottelen, että toi pesukone pyörii pyörimisensä ja pääsen unille. Paitsi haluisin kattoo viimeisimmän jakson Game of Thronesia.
Se ois kai pakko katsoa. Vihaan spoilereita enemmän kuin monia vihattavia asioita.

Sanoin kerran yhdelle tyypille, joka oli hiton mestari spoilaamaan, että mä oon kattonu niin hemmetin monta leffaa, että yhdestä väärästä sanasta sä spoilaat koko leffan mulle.
Ja se todellakin mitään.

Tossa taustalla menee yleisurheilun mm-kisat. Kaipaan seuraa, jonka kanssa katsoa ja kommetoida kiinalaisten juoksutyyliä tai jonkun piiskalettikampausta. Nyt ne juoksee hidastuksessa, jossa maaliin tulo kestää iäisyyden. Toisin kuin tää päivä, se meni hujauksessa.



Hassu päivä.

Joskus tarvitaan sellainen.

Tällainen, joka mulla juuri oli. Se teki päälle hyvää. Pää tavallaan sammui.
Resetoitui.

Nyt on helpompi hengittää.

inhimillisellä epävarmuudella varustettu itsevarma ihiminen

Huomenta, earlybird over here. En saanu unta enää, joten päätin tulla vähän bloggaamaan.

Mä koin tässä tällä viikolla oivalluksen.

Oivallukset on kivoja, kun ne avartaa maailmaa.
Ja mun avartui taas jonkin verran.

Mä tajusin, että mä olen inhimillisellä epävarmuudella varustettu itsevarma nainen.
Itsevarmuudesta pointsit.
Mutta epävarmuus on pelottavaa.
Välillä ihan helvetinkin pelottavaa.

Sitä on oppinut tuntemaan itsensä aika hyvin. Turhat epävarmuudet on jääny taakse, enkä tosiaankaan mieti sitä, mitäköhän noi muut nyt ajattelee musta. Sitä ei jaksa rasittaa itseään epäoleellisuuksilla. Ja kyllä, kaikkien ei tarvitse pitää musta. Mä voin olla rehellisesti sitä mitä mä olen. Jos se ei riitä jollekulle, ei se mitään haittaa. En pilaa sillä päivääni. Ja oon myös oppinut tietämään sen, mitä en tarvitse elämääni. Se on hyvä.
I don´t need it, so fuck it.

Silti joskus niitä tilanteita vaan tulee eteen, elämään, jotka ei syystä tai toisesta aiheuta sulle pelkkää hyvää oloa. Tai vaivaa niin paljon, että se syö sitä hyvää. Tai yksinkertaisesti ei ole sun arvoisia.
Ne kaikki aiheuttaa pelottavaa epävarmuutta.

Tätä nykyä, iän myötä varmaankin, oon oppinut karsimaan näitä tilanteita tai asiota elämästäni pois.
Ei se aina helppoa ole, tai edes sellaista, jota välttämättä haluais tehdä. Mutta joskus sen pystyy tekemään, koska pitemmän päälle se stressi, se mielipaha, epäröinti ja epävarmuus vaan kalvaa sua liikaa. Ja joskus taas ei. Ei pysty vaikka ehkä yrittäis.

Ja joskus, se voi olla jopa hyvä, ettei pystykään.
Hitostako sitä tietää.

Epävarmuus, se ettei tiedä. Se ei oikein sovi mulle. Niissä housuissa mä en viihdy, so to speak.

Mutta se oivallus --> inhimillisellä epävarmuudella varustettu itsevarma nainen. Sen tajusin. Ja tämän. Epävarmuus kalvaa sua just sen verran kuin sä annat sille periksi.
Sitä pitää vähän rakastaa itseään. Ja muistaa, että se ei aina se epävarmuus johda paskaan.

Nyt istun tässä koneella helvetin aikasin aamulla ja funtsin juttuja. Ja juon kahvia. Liikenne tossa ikkunan takana vilkastuu, kun muutkin heräilee tähän päivään. Näyttää siltä, että tänään paistaa aurinko. Ja se on hyvä se.



Ps. Lihotuskuuri jatkuu. Söin illalla (tosi myöhään) wingsejä. Hyvä minä :)

kiuasmakkara

Tänään oli iltapalana kiuasmakkaraa.

Söin kaksi. Oli hemmetin hyvää.

Mulla on tällä hetkellä päällä lihotuskuuri.
Ja kyllä, sellainen asia on olemassa. Naisillekin.

Multa on kesän aikana pudonnut paino.
Laihtunut kokoon, jossa en ole ollut sitten naismuistiin. Nyt töröttää kylkiluut ja tissit hävisi.
Sisko sanoi, että mee lääkäriin. Johon mä totesin, että jos söis ensin.

Mä laihduin, koska unohdin syödä. Aika selkee syy ja seuraus. Mä olin jotenkin niin kiireinen, henkisesti ja fyysisesti, että mä totaalisesti unohdin syödä.
Illalla kun tuli himaan se iski. Nälkä. Ja huono olo.
Ja kun syö vähän huonovointisena, niin ei oikein ruoka maistu.
How about that oravanpyörä.

Tai siis ainahan mä oon ollut hoikka.
Kuunnellut läpi elämäni tuollaisia kuivan kesän orava ja söisit nyt vähän heittoja. Niitä kun jostain syystä on monien mielestä ihan okei sanoa hoikalle ihmiselle. Ois ihan mielenkiintoista tietää, sanooko nämä samat ihmiset hiukan lihavammalle yksilölle, että jättäisikkö muutaman herkun välistä sinä pyöreä porsas.
Ei ne taida sanoa.

Minä kuitenkin nautin nyt kiuasmakkarani hyvällä omallatunnolla. Ja hyvällä sinapilla.