duunijuttuja

Vapaapäivä.

Jonka vietin töissä. Taas.

Kukaan tuskin epäilee mun sitoutumisen tasoa tohon duuniin. 

Ja ei. Se ei ole mulle henki ja elämä. Toiset asiat täyttää noi paikat juuri niinkuin pitääkin. 

Mutta on se vaan hiton tärkeä.

Mä mietin äskettäin, että se piste, jossa työssäni olen nyt, on juuri se, mihin sanoin haluavani kolme vuotta sitten. 

Viiden vuoden pitkäaikaissuunnitelma tuli toteutettua etuajassa. Jei!

Mitä mä sitten teen.

Mä olen keittiömyyjä.

Gigantissa. Epoqilla. 

Mussa elää pieni sisustaja. Mussa elää suuri osaaja. Mä olen asiakaspalvelija. Mä olen myyjä. Mä olen opettaja ja ohjaaja. Tekinen tuki, remonttireiska ja logistinen ihme. Mä olen sylkykuppi ja selkään taputtaja. Ja sit mä oon positiivinen ja iloinen ja tuun kaikkien kanssa toimeen ja kunnianhimoinenkin...

(Anteeksi lyhyt työhakemusvitsi. Oli pakko.)

Miksi mä en tykkäisi työstäni, kun saan olla kaikkea tuota ja enemmän. 

Oman pikku sokerinsa toi toki asiaan se, että mä olen nyt se, joka on hommasta vastuussa. 

Ja mulle vastuu on motivaattori. Se on osoitus siitä, että mä osaan ja mun osaamiseni huomioidaan ja siihen luotetaan. Parasta.

Tänään puhuin kollegoiden kanssa tavoitteista uralla, ja siitä

MITÄ TEEN ISONA ???

Kuka tietää? 

Mutta nyt, teen täysillä sen mitä tavoittelin. 

Ja asetan itselleni rimaa korkeammalle.